My Miss Fitness Finland journey started on 29th of July when I sent my application. I never believed they would choose me but they did. I remember how excited I was when I got an email I was one of the finalists. It was so crazy awesome and it still is! But why did I decided to send an application? 

______________________________________________

Tämä on ollut matka, matka joka kohdallani alkoi 29.7 kun jätin hakemukseni Miss Fitness Finland -kilpailuun. Miksi hain? Sitä on kysynyt moni ja saman kysymyksen meille esitti Mimosa ensimmäisissä tanssitreeneissä. Istuimme siinä ympyrässä kaikki tytöt, mukana myös Nora ja Noran tytär. Muistan miten mun varpaita kipristi ja maha murisi, se murisee aina kun mua jännittää. Yhtälailla jännityksessä elää mukana myös nuo varpaat – ne menee ihan kippuralle.

Mua jännitti tuo tilanne, ei siksi että jännittäisin esiintymistä, puhumista tai sosiaalisia tilanteita uusien ihmisten kanssa. Kyse ei ollut siitä, tapaan uusia tyyppejä ja luon uusia kontakteja työssäni joka päivä. Selitys oli toisaalla, se oli vastauksessa: syyni lähteä kisaan oli niin henkilökohtainen, että sen ääneen sanominen tuntui samalta kuin päiväkirjan heittäminen keskelle lattiaa kaikkien luettavaksi. Ja nuo henkilökohtaiset jutut on usein juuri niitä, joita ulkopuoliset, samaa asiaa kokemattomat eivät ymmärrä. Mitä jos tytöt katsoisivatkin mua ihan vinoon? Muistan miten anorektikoista ja ylipainoisista puhuttiin, kun olin nuori: heistä annettiin aina outo kuva, heitä välteltiin ja inhottiin. Se oli surullista ja tuo sama suru täytti äkkiä koko sieluni ja kehoni. Tunne ahmaisi minut kitaansa kuin alligaattori. Juuri näitä kahta asiaa minä olin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ollut: epäkelpo.

Brianna oli juuri aloittanut oman kertomuksensa: hän hehkui energiaa, voimakasta asennetta ja määrätietoisuutta – se oli samaan aikaan sekä kaunista että upeaa! Hän tahtoi olla esikuvana etenkin muille äideille, osoittaa, että elämän ei tarvitse pysähtyä siihen, kun perustaa perheen. Että voi yhä tuntea olevansa nainen ja elää! Kuinka hienoa! 

Eveliina kertoi tunnistaneensa itsensä hakemuksen vaatimuksista heti, Angeline yllätti meidät kaikki kertomalla omasta harrastustaustastaan kamppailulajien parissa – huh! Katsoin tyttöjä silmät sydäminä heidän kertoillessaan omia tarinoitaan. Minun tarinani rikkoisi kauniin kukkamaiseman hetkessä, kaikki pinkki haihtuisi pois ja tilan valtaisi musta synkkyys, ehkä jopa inho. Katseeni hakeutui häpeän ja pakokauhun vallassa omaan voimapisteeseeni: Noraan. Äkkiä minulla oli voimaa muistaa, että olin tullut valituksi kilpailuun hakemukseni perusteella ja hakemukseni oli täytetty sillä mitä minä olin: sekä menneellä ja nykyisellä. Hakemukseni oli ollut avoin, se oli ollut nakuversio minusta joten tämän alastomammaksi en voisi enää itseäni tuntea. Rauhoituin. Nora oli nähnyt minut ja Nora oli nähnyt muut tytöt. Kaikilla oli syynsä olla mukana, kaikki olivat seisseet nakuina paperilla, kaikki olivat antaneet itsestään kaiken.

On our first dancing train our choreographer Mimosa asked about it also: why did we send an application? What do we want? To me the reason was very personal and I was a bit ashamed to say it aloud. I was afraid if other girls thinks I am dull or something. I remember how people talked about overweight and anorectic people when I was younger: people thought they were odd and no one wanted to keep in touch with them. They were different and worthless. And I remember how bad if felt to me. It was everything I was been my whole life. So the same sadness reached me when I sat there and I felt so bad again. 

______________________________________________

“Olen Lola Pähkinämäki, 25 vuotta Raisiosta. Olen hyvinvointi-bloggaaja ja ravintovalmentaja, päätyökseni toimin mainostoimistoyrittäjänä.” Tässä välissä tein jotain pölhöä; tartuin kiinni kipristelevistä varpaistani yrittäen estää niitä elämästä omaa elämäänsä. Ja kerroin, että mua jännitti aivan kamalasti. Sama se, mitä kukakin ajattelisi, vaikka pitäisivät minua huonona puhujana tai sopimattomana tähän hommaan – tiesin itse mistä oli kyse ja se riitti: minä riitin.

Kerroin, että haluan tehdä hyvää. Haluan luoda uskoa ja rohkeutta vaikeisiin hetkiin iästä, sukupuolesta tai elämäntilanteesta riippumatta. Kerroin pintapuolisesti oman tarinani.

Minä olen tsemppari, positiivisella energialla eteen päin tykittävä tyttö! Tiedän miltä tuntuu maata pohjalla ilman, että on voimaa tai enää edes halua nousta ylös. Ja tiedän sen tunteen, kun sieltä viimein ponnistaa pois. Tiedän tasapainoilun ja kamppailun, sekä normaalin elämän uudelleen opettelun. Tiedän miltä tuntuu selvitä, mutta tiedän myös, miltä tuntuu romahtaa uudelleen. Tiedän miltä tuntuu menettää, tiedän miltä tuntuu jäädä yksin. Minä tiedän, mitä on yksinäisyys. Tiedän miltä tuntuu kamppailla tuulimyllyjä vastaan, tiedän miltä tuntuu kun pahin vihollinen tuijottaa peilistä takaisin voimattomana enää yhteenkään taisteluun. Tiedän miltä tuntuu luovuttaa, maata yksin pimeässä niin väsyneenä ja riutuneena, ettei keholla eikä mielellä ole enää annettavaa edes yhden kyyneleen verran. Tiedän kivun, sekä henkisen että fyysisen. Tiedän mitä on pelko. Tunnen elämän.

Mutta tärkeimpänä minä tiedän, miltä tuntuu löytää voimaa ja tahtoa nousta uudelleen, huolimatta kaikesta ja kaikesta pahasta ja vaikeasta huolimatta. Minä tiedän, sillä olen sen tehnyt. Ja kaiken myötä olen oppinut mitä on usko, mitä on toivo ja mitä on todellinen rakkaus. Loppujen lopuksi kaikki lähtee meistä itsestämme: kun voimme hyvin, jaksamme pitää huolta itsestämme ja toisistamme. Minä haluan voida hyvin, jotta voin auttaa toisia voimaan paremmin. Tahdon auttaa ihmisiä oivaltamaan oman sisäisen kauneutensa ja voimansa. Tahdon luoda rohkeutta ihmisten elämään ja auttaa siinä, että kukaan ei joutuisi käymään läpi vaikeita asioita yksin. Tahdon kannustaa siihen, että rohkenisimme ottaa apua vastaan ja vastaavasti auttaa toisiamme. 

But I found some bravery to tell my reasons, I shortly told about my past and my life today. I am the one who lifts everyone up! I am the girl who hits lots of love for everyone and cheers everybody up. Because I have been down and I have seen what it is when you have no power and no even a desire to get up anymore. I have seen the darkness and I have felt the deepest pain. I have been there and I have risen up. I have risen up more than only once which means I have fallen down again after recovery. And the second time was so much harder to me, I had no one around and rising up without any help was hardest in my life. It was very hard to find even a one reason to keep own life up. More suffering I saw around more I wanted to get up. I understood I could help others by recovery. So slowly but surely I made it! And that’s the thing, my reason: I want to help people to feel better and be happy in their own beautiful body. Everything is possible when you use your full power!

So this is my reason and my message to people. On this Sunday our journey will end and yesterday they crowned the Miss Finland. I couldn’t be more happy their choice and I wish they will make the right decision with our competition also! Feeling excited and blessed to be part of this all. Happy second of October. xx, Lola

______________________________________________

Matkamme tässä kilpailussa päättyy ensi sunnuntaina, yhdelle meistä yhteisen taipaleen päättyminen tarkoittaa uuden tien avautumista. Eilen kruunattiin Miss Suomi ja kaikki tapahtui juuri niin kuin oli tarkoitettu ja suureksi ilokseni juuri niin kuin olin toivonut – Michaela Söderholm on Miss Suomi 2017. Bless her, kaikkea hyvää. <3 Olen suunnattoman onnellinen, kuten hänelle pari viikkoa sitten sanoin: “olet kaikkea mitä meidän 100-vuotias Suomi tarvitsee.”

Vasta kilpailun jälkeen näemme, ketkä tytöistä tulevat pitämään yhteyttä ja ketkä ovat saaneet toisistaan todellisia ystäviä. Kun tänä iltana pohdin kymmenikkömme tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että olen saanut olla osa tätä matkaa. Ensi viikonlopusta tulee jännä, ja niin kuin Eve sanoi: “niin mahtia!”

Näillä ajatuksilla lokakuun ensimmäiseen viikkoon, 

PUS!

<3 LOLA