Haastattelutilanne on aina jännä, kutkuttavalla ja hauskalla tavalla. Ylipäänsä musta tuntuu jotenkin hassulta se, että kiinnostan ihmisiä siinä määrin, että toimittajat lähestyvät minua haastattelun toivossa. Tällä hetkellä musta tehdään juttua brittimediaan, niin sähköiseen kuin paperiseenkin lehteen ja olo on aika kiva! Viimeisimmän lehtijutun minusta voit lukea täällä >>

Minulta kysytään usein kiusaamisesta sekä sen vaikutuksesta minuun, lisäksi ihmisiä kiinnostaa tietää miten painonpudottaminen vaikutti muhun henkisesti. Tätä jälkimmäistä avataankin isosti tulevassa jutussa brittitoimittajan kanssa. Haastattelu oli tällä viikolla ja mulla on hyvä fiilis tästä. Siltikin mietin, että tuotanko pettymyksen lukijoille kun he huomaavatkin, ettei ulkonäkö olekaan elämässäni se keskeisin asia, ja etten treenaa näyttääkseni paremmalta vaan voidakseni paremmin. Monella on sellainen käsitys, että olen tavoitellut Barbie-lookia kun aloitin painonpudotuksen, tämä tieto ravisteli minua ja vähän säpsäytti: se ei ole koskaan ollut tavoitteeni. Nimi Lola The Fitness Barbie tulee siitä, että minua haukuttiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan Barbieksi, se tuntui pahalta koska en todellakaan ollut mikään Barbie. Rakastin pinkkiä ja nukkemaisia juttuja, enkä arkaillut pukeutua sen mukaisesti kiusaamisesta huolimatta. Barbie on minulle nykyään voimaa antava juttu, joka muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on olla oma itsensä. 

Interviews always makes me feel a bit excited and I think I will never get used to this. It’s so weird people are interested in me and what I do. At the moment I am giving an interview for British Media and I am, again, so excited! You can read the latest headline of me (in Finnish news paper) here >> People are very interested in how do I eat and what kind of workouts I do, and this is what I am going to tell you on magazine next.

Ystävieni mielestä koko tämä media-juttu on hassu ja niin on minustakin, ei me olla tällaiseen maalaiskylissä totuttu! 😀 Olen kuitenkin iloinen jos voin blogini ja näiden lehtijuttujen kautta tuoda nostetta ja itseluottamusta toisten elämään. Se on hienoa! Ihmisiä kiinnostaa myös paljon minun oma ruokavalioni sekä se kuinka paljon ja miten treenaan, tästä kerron myös tulevassa haastattelussa. 

To me and my friends all this media thing is so funny – in a nice way! I am coming from small village and this is so new to me and closest people of mine. You never know what the life will gives you or where will you find yourself after three years. You just need to be a little curious and a little brave in this life! Always try to make some good decisions, think about them and consider well before you choose. Do never stay anywhere you don’t feel like a home just find the the best place to stay and best people to be with. Because only once we live here. <3 

xx, Lola

Koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu, mitä tulee vastaan tai minne uusi polku sinut johdattaa. Täytyy olla utelias ja sopivissa määrin rohkea, punnita päätöksiä eikä hätiköidä. Tärkeimpiä asioita kuitenkin on, ettei koskaan, koskaan, tyydy sellaiseen missä ei tunne olevansa kuin kotonaan ja missä ei ole mukana täydellä sielullaan ja sydämellään. Rohkenen sanoa näin vaikka koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan – elämme täällä kuitenkin vain kerran. 

PUS!

<3 LOLA