Juoksin koko viime viikon pää kolmantena jalkana. Joka aamu oli aikainen herätys ja nukkumaan pääsin vasta kun kello lähenteli kahtatoista. Sellainen kuormittaa. Ensi viikko on onneksi pikkuisen kevyempi, mutta jotta sen jaksaa, täytyy vähän ottaa aikaa itselle ja relata.
Aamu alkaa aamiaisella. Hyvällä sellaisella. Rakastan terveellisiä juttuja ja aamu lähtee kivasti käyntiin kun myllyn täyttää terveellisellä täysjyvällä. Puuro on mitä mainioin aamupala. Kuten olenkin muistuttanut, on sen kaverina hyvä nauttia hitaasti imeytyvää proteiinia, kuten kananmunan valkuaista. Kananmunan valkuaisen voi rikkoa puuron sekaan kun puuro on valmis. Anna hautua muutama minuutti kannen alla ja valkuainen hautuu kypsäksi ilman että sitä tarvitsee keittää. Ihanteellinen tapa valmistaa valkuainen. Puuron koostumus kuitenkin muuttuu hieman, eikä se ole läheskään kaikille mieluinen. Ystäväpiiristäni kukaan ei pidä sen koostumuksesta ja he luonnehtivatkin sitä yksinkertaisesti sanalla “kuvottava” :D. Mutta minä tykkään. Joskus keitän kananmunat munina ja pilkon ne sitten puuron sekaan. Fiiliksen mukaan!
Puuron kanssa silti aina jotakin tuoretta. Tuoreet mansikat ovat herkkua, samoin mustikat. Niistä ja potkua päivään ja kaiken lisäksi marjat ovat ihanan värikkäitä! <3
Lolan protskupuuro
40g kauraleiseitä tai hiutaleita
1 kananmunan valkuainen
1dl raejuustoa
10g hera80 vaniljanmakuista proteiinijauhetta
Pinnalle tuoreita marjoja
Keitä puuro sen paksuiseksi kuin haluat, itse keitän 1dl hiutaleita 3dl:ssä vettä, lesepuuroa haudutan pidempään kuin hiutaleita.
Kun puuro on valmis, lisää valkuainen ja sekoita. Nosta kattila liedeltä ja laita kansi päälle. Anna hautua muutama minuutti. Sekoita, lisää raejuusto, sekoita jälleen ja lisää proteiinijauhe. Kaada lautaselle ja nauti.
<3
Aamiaisella tykkään fiilistellä. Aamiainen syödään aina yövaatteet tai aamutakki päällä lehtiä lueskellen, venytellen ja ihan vaan höpöillen. Se on viikonloppuaamuissa parasta – ihan vaan oleminen. Tänään aion laiskotella. Olla vaan. Ottaa aikaa itselle ja relata. Sitä minä kaipaan just nyt!
Ihanaa lauantaita! <3
PUS,
LOLA
Recent Posts
- TAMPELLA TAMPERE – THE BEST FOOD, THE BEST EXPERIENCE
- SOLO SOKOS HOTEL TORNI HELSINKI – ENJOY, RELAX AND SLEEP WELL
- ALL OF US ARE FIGHTING
- THEM PERFECT CAKES – TURUN ALUEEN PARHAAT KAKUT (@IINALOVESTOBAKE)
- WHAT HAPPENED TO US
- SNEAK PEAK OF NEW HOME TOUR
- MOSES 1ST BIRTHDAY AT SOKOS HOTEL SOLO HELSINKI
- MY SERVICE DOG’S MOSES’S BIRTHDAY AT HOME
- SAVED MY LIFE
- M-MARKET TIKANMAA – OOTKO JO TESTANNUT?
- MEMORY LOSS AFTER VIOLENCE
- CHOOSING – TRUST ON YOUR VALUES
- IT’S TOUGH BUT YOU CAN PUSH THROUGH IT – SE ON RANKKAA, MUT SÄ SELVIIT SIITÄ
- STOCKHOLM DREAMS, OUR DREAMS THO
- TV SHOW: BEAUTY QUEEN AND SINGLE – SINKUN PALJAANA 3 KAUSI
- ARE YOU A VICTIM OR HERO?
- I HEARD YOU – GOOD BYE, FOREVER
- FISH TOMATO CURRY RECIPE – LEMPEÄ KUHA-TOMAATTICURRY
- TO BE BRAVE OR RUN AWAY BECAUSE IT MAY BREAK YOUR HEART
- SUICIDE
Categories
Archives
- June 2024
- April 2024
- March 2024
- December 2023
- November 2023
- October 2023
- May 2023
- April 2023
- March 2023
- February 2023
- January 2023
- December 2022
- November 2022
- October 2022
- September 2022
- July 2022
- June 2022
- March 2022
- February 2022
- January 2022
- December 2021
- November 2021
- October 2021
- September 2021
- August 2021
- July 2021
- June 2021
- May 2021
- April 2021
- February 2021
- January 2021
- December 2020
- November 2020
- October 2020
- September 2020
- August 2020
- July 2020
- June 2020
- April 2020
- February 2020
- January 2020
- December 2019
- November 2019
- October 2019
- September 2019
- August 2019
- July 2019
- June 2019
- May 2019
- April 2019
- March 2019
- February 2019
- January 2019
- December 2018
- November 2018
- October 2018
- September 2018
- August 2018
- July 2018
- June 2018
- May 2018
- April 2018
- March 2018
- February 2018
- January 2018
- December 2017
- November 2017
- October 2017
- September 2017
- August 2017
- July 2017
- June 2017
- May 2017
- April 2017
- March 2017
- February 2017
- January 2017
- December 2016
- November 2016
- October 2016
- September 2016
- August 2016
- July 2016
- June 2016
- May 2016
- April 2016
- March 2016
- February 2016
- January 2016
- November 2015
- October 2015
- September 2015
All comments are held for moderation! Kaikki kommentit tarkastaan ennen julkaisua!