Hei siellä, miten menee?
Eilinen päiväni oli kamala. Tiedätkö, just sellainen päivä, kun kaikki kaatuu päälle eikä sieltä alta vaan tunnu pääsevän pois. Hetken voisi ajatella, että sinne kaiken alle olisi jopa lohdullista jäädä hetkeksi piiloon ja lepäämään, mutta kun siellä ei saa henkeä!
Uusi tuttavuuteni totesi eilen, että kun yrittäjän palapelistä lähtee yksi pala, niin koko homma menee sekaisin. Juuri näin. Kun yksi kortti kääntyy ympäri, niin koko korttitalo romahtaa. Ei kovin fiksua! Miksi siis näin? Tämä sai minut pohtimaan omaa elämääni ja ammattivalintaani.
Se johtuu siitä, että me yrittäjät elämme jatkuvassa kiireessä ja pienen paineen alla: hommia on jokaiselle sormelle ja välillä täytyy ottaa varpaat peliin mukaan. Sekään ei aina riitä. Ja vaikka hommia kuinka ulkoistaisi, jää vastuu aina viime kädessä kuitenkin sinulle: sinä vastaat siitä, että kaikki pyörät pyörivät, että työntouhussa on oikeat henkilöt jotka osaavat hommansa, että laatu pysyy sellaisena kuin kuuluu ja lisäksi kustannuspuolenkin pitäisi olla tehokas. Jos tuotantopuolella kone hajoaa, saattaa korjaajan saaminen kestää kauankin. Jos tuotantoerä vioittuu jostain syystä, saattaa se vaikuttaa huomattavalla tavalla tuotteen toimitukseen, sitä kautta asiakkaaseen, tämän myyntiin sekä sitä kautta päivän tulokseen. Ja toisin päin ajateltuna, mitä jos sinä et saakaan sitä päivän kuormaa, joka ratkaisee sinun tämän päivän myyntisi?
Kun yrittäjän elämää lähtee ihan tosissaan pohtimaan, sitä tulee ajatelleeksi, että “hullun hommaa”. Ha ha, ja silti me jotkut nautimme siitä ihan käsittämättömällä tavalla. Se on hassua. Rakastammeko me elää paineen alla vai onko meille merkityksellistä olla tärkeitä ja saada hallita asioita? Tein innostavan luonnetestin muutama kuukausi sitten, ja se antoi minulle yllättävän vastauksen. Sain nimittäin vastaukseksi Yrittäjä. En edes tiennyt, että persoonallisuustestin vastauksena voisi moinen tulos tulla. Kokeilepa testiä täällä >> se oli melko mielenkiintoinen ja siitä saattaa olla sinullekin apua monella tavalla. Ota testiin hyvin aikaa ja tarvittaessa viereen sanakirja, testi on nimittäin englanniksi.
Olen toiminut yrittäjänä nyt viisi vuotta, enkä päivääkään vaihtaisi pois. En, vaikka palkkatyöläisenä tienaisin toisinaan paremmin, ansaitsisin lomani ja työterveyden, sekä lukuisat muut herkut, joista en pääse yrittäjänä nauttimaan. Miksikö? Siksi, että en ehdi. Minun lomani on aina yhditetty työhön, mutta toisaalta, en minä osaisi lomailla ja päästää irti. Se on kuin jättäisin pienen lapseni yksin kotiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että istuisin nenä kiinni sähköpostissa aurinkotuolissakin; osaan kyllä ottaa aikaa rentoutumiseen. Kyse on siitä, miten aikansa jakaa.
Kun työ- ja lomareissu yhdistyvät, on hyvä etsiä niitä pieniä asioita, jotka antavat mielelle mahdollisimman paljon. Minulle yksi sellainen asia on luonto, erityisesti meri. |
Neljä päivää lomailuun riittää minulle vallan mainiosti ja siitä 25% voi olla työntäyteistä. Tämä tarkoittaa sitä, että voin aivan hyvin tuosta nelipäiväisestä lomastani käyttää yhden päivän töihin. Lomani rajaan kuitenkin siten, että en hoida työpuheluita enkä sähköposteja lainkaan, ainoastaan akuuteissa asioissa. Työasiat saattavat olla esimerkiksi valokuvauspäivä tietyssä kohteessa tai mainoskampanjan suunnittelua. Asiakkaita tapaan tarvittaessa ja tällöin pyrin valitsemaan tapaamispaikaksi rennon ja erityisen viihtyisän paikan, kuten esimerksi kesällä kattoterassit tai mukavan hotellin ravintola, kahvila tai mahdollisesti spa. Tyypillisesti suunnittelenkin lomakohteeni sen mukaan, missä täytyy esimerkiksi olla kuvaamassa. En pidä julkisilla liikkumisesta, se stressaa minua. On siis mukavaa, että kohteeseen pääsee kävellen tai omalla autolla.
Kattoterassit ovat lomalla ihania paikkoja hoitaa myös työasioita. |
Negatiivisia asioita yrittäjyydestä voi listata paljon, mutta itse en näe kaikkea ihan niin mustavalkoisesti. Esimerkiksi se, että tulot ovat suoritusperusteisia, kannustavat ahkeruuteen ja tuloksekkaaseen työntekoon. Toisaalta se, että ostovoima on tällä hetkellä heikko, saattaa vaikuttaa siten, että rankkakaan työnteko ei auta kassavirtaa kasvamaan. Yrittäjyys kuitenkin opettaa rahankäyttöä, mikäli siis toimii fiksusti. Ensimmäiset vuodet yrityksen pyörittämisessä ovat ne kriittisimmät, vuosien saatossa kokemus karttuu ja tulee varmemmaksi sekä omasta toiminnastaan, että koko paletin pyörittämisestä. Verot on muistettava maksaa ajallaan ja ilmoitukset verottajalle annettava ilman viivästyksiä. Onegelmien sattuessa päätä ei voi työntää puskaan, vaan ne on kohdattava: vastuu on kannettava aina tai muuten ongelmista ei enää selviä.
Minä pidän siitä kaikesta. Myös siitä huonosta. Yritys on kuin hyvä kumppani: ärsyttävä ja ihana. Toispuoleinen suhdehan on vähän kurjaa, eikö? Jos koskaan ei saa päästellä höyryjä pään sisällä, käy olo aika ankeaksi. Kun joskus riitelee oikein kunnolla, on ilma sen jälkeen puhtaampaa ja olo paljon kevyempi. Yrittäjänä asioiden kanssa saa tapella välillä enemmän kuin on tarpeen, mutta se kasvattaa luonnetta ja opettaa toimimaan. Tämä sopii minulle ja olen kiitollinen omasta työstäni. Nautin siitä, että saan kehittää itseäni ja opin joka päivä uutta. Uusien ihmisten tapaaminen päivittäin on rikkaus, ja joskus matkaan hyppää myös joku, joka yllättää.
Eilinen päiväni oli rankka, mutta se toi mukanaan myös jotain uutta ja hienoa. Sellaista, mitä en olisi kokenut, ellen olisi yrittäjä.
Viikonloppuna postaan mielenkiintoista juttua ruoka-aineista, ensimmäisen osan aiheena on valkosipuli. Ohesta tulee löytymään myös ihana Cannelloni respeti. Mä olen ihan koukussa niihin!
Ihanaa viikonloppua, mä tykkään teistä!
PUS
<3 Lola
Recent Posts
- TAMPELLA TAMPERE – THE BEST FOOD, THE BEST EXPERIENCE
- SOLO SOKOS HOTEL TORNI HELSINKI – ENJOY, RELAX AND SLEEP WELL
- ALL OF US ARE FIGHTING
- THEM PERFECT CAKES – TURUN ALUEEN PARHAAT KAKUT (@IINALOVESTOBAKE)
- WHAT HAPPENED TO US
- SNEAK PEAK OF NEW HOME TOUR
- MOSES 1ST BIRTHDAY AT SOKOS HOTEL SOLO HELSINKI
- MY SERVICE DOG’S MOSES’S BIRTHDAY AT HOME
- SAVED MY LIFE
- M-MARKET TIKANMAA – OOTKO JO TESTANNUT?
- MEMORY LOSS AFTER VIOLENCE
- CHOOSING – TRUST ON YOUR VALUES
- IT’S TOUGH BUT YOU CAN PUSH THROUGH IT – SE ON RANKKAA, MUT SÄ SELVIIT SIITÄ
- STOCKHOLM DREAMS, OUR DREAMS THO
- TV SHOW: BEAUTY QUEEN AND SINGLE – SINKUN PALJAANA 3 KAUSI
- ARE YOU A VICTIM OR HERO?
- I HEARD YOU – GOOD BYE, FOREVER
- FISH TOMATO CURRY RECIPE – LEMPEÄ KUHA-TOMAATTICURRY
- TO BE BRAVE OR RUN AWAY BECAUSE IT MAY BREAK YOUR HEART
- SUICIDE
Categories
Archives
- June 2024
- April 2024
- March 2024
- December 2023
- November 2023
- October 2023
- May 2023
- April 2023
- March 2023
- February 2023
- January 2023
- December 2022
- November 2022
- October 2022
- September 2022
- July 2022
- June 2022
- March 2022
- February 2022
- January 2022
- December 2021
- November 2021
- October 2021
- September 2021
- August 2021
- July 2021
- June 2021
- May 2021
- April 2021
- February 2021
- January 2021
- December 2020
- November 2020
- October 2020
- September 2020
- August 2020
- July 2020
- June 2020
- April 2020
- February 2020
- January 2020
- December 2019
- November 2019
- October 2019
- September 2019
- August 2019
- July 2019
- June 2019
- May 2019
- April 2019
- March 2019
- February 2019
- January 2019
- December 2018
- November 2018
- October 2018
- September 2018
- August 2018
- July 2018
- June 2018
- May 2018
- April 2018
- March 2018
- February 2018
- January 2018
- December 2017
- November 2017
- October 2017
- September 2017
- August 2017
- July 2017
- June 2017
- May 2017
- April 2017
- March 2017
- February 2017
- January 2017
- December 2016
- November 2016
- October 2016
- September 2016
- August 2016
- July 2016
- June 2016
- May 2016
- April 2016
- March 2016
- February 2016
- January 2016
- November 2015
- October 2015
- September 2015
All comments are held for moderation! Kaikki kommentit tarkastaan ennen julkaisua!