Olen saanut paljon hyvää palautetta siitä, että jaan monenlaisia reseptejä: fitnessherkkuja, mässyherkkuja sekä kevyempiä versioita suussasulavista ihanuuksista. Elämäni ei todellakaan pyöri pelkkien terveysruokien ympärillä, mutta silloin tällöin saan kunnon kiksit siitä, että syön terveellisesti yhtäjaksoisesti pidemmänkin aikaa. 

Herkuttelen paljon ja rakastan leipomista. Pyrin kehittämään koko ajan terveellisiä uusia reseptejä, sekä tuunaamaan vanhoista resepteistä hivenen terveellisimpiä, parempia valintoja. Ruoka on rakkauteni ja toivon sen näkyvän ja maistuvan kaikissa resepteissäni. 

Tänään jaan toivepostauksen, sateenkaaripizza resepetin. Täytteet voit valita makusi mukaan itse. 



Omat täytteeni: 

Punakaali
Parsakaali
Maissi
Porkkana
Punainen paprika

Pohjalle:

tomaattisosetta tai -murskaa
mozzarella-juustoraastetta

Muita hyviä täytteitä ovat mm. 

Kukkakaali
Kirsikkatomaatit
Punasipuli
Ananas
Vihreä paprika
Keltainen paprika

Taikina: 
(2 pizzaa)

2,5dl lähes 42 asteista vettä
2 tl sokeria
1rkl oliiviöljyä
2tl kuivahiivaa
6-7dl täysjyväjauhoja
2dl raastettua mozzarellaa tai parmesania
1tl merisuolaa

Valmistus: 

1. Kuumenna uuni 250 asteiseksi. 
2. Valmista taikinajuuri: Yhdistä vesi, sokeri, öljy ja hiiva kulhossa ja vatkaa sekaisin. Anna turvota kannen alla noin 5 minuuttia. 
3. Yhdistä monitoimikoneessa tai kulhossa sähkövatkaimella jauhot, juustoraaste sekä suola. Aja seos tasaiseksi.
4. Kaada taikinajuuri jauho-juustoseokseen koko ajan vatkaten tai monitoimikoneen käydessä. Jatka vatkaamista noin minuutin ajan, kunnes seos on tasainen pehmeä pallo. Lisää jauhoja tarvittaessa. 
5. Kumoa taikinapallero jauhotetulle pöydälle ja vaivaa muutaman kerran. Jaa sitten taikina kahteen osaan. Pyöritä kummastakin taikinapalasta pyöreä sämpylä ja nosta  kaulitse sitten soikeiksi, erityisen ohuiksi pizzapohjiksi. Suosittelen kaulitsemaan suoraan leivinpaperin päällä, sillä ohut pohja menee herkästi rikki siirrettäessä. En voi korostaa pohjan ohuutta, mitä ohuempi pohja, sen parempi. Älä siis arkaile painaessasi kaulinta 🙂
6. (valuta tomaattimurska) ja sivele murska tai sose pizzapohjille. Lisää tomaatin päälle reilusti juustoraastetta. Lisää täytteet pitkittäin, aloittaen lempiväristäsi. Tee täytteillä pizzan pinnalle pitkiä raitoja. Yksi raita = yksi täyte. 
7. Paista pizzoja uunissa alatasolla kypsiksi, noin 5-7 minuuttia. Voitele lopuksi pizzan reunat oliiviöljyllä. 

Bon Appetite!

PUS, 

<3 LOLA