We all need something, and some of us, most of us also need someone. For what? Well, such a good question. This gives me a reason to ask you when was the last time you actually thought why do you need it? Why do you need something you are wanting so badly, or something you are performing or running for? Why are you hanging on something or hanging on someone? And why it feels so painful, even impossible to let go? What’s your personal reason and why? What’s your whole story and truth?
_____________________
Me kaikki tarvitsemme jotakin. Ja toiset, suurin osa meistä, tarvitsee jonkun. Mitä varten? Hyvä kysymys. Tämä antaa minulle aiheen kysyä ääneen, milloin viimeksi ihan oikeasti pohdit miksi tarvitset sitä? Miksi tarvitset sitä, mitä niin kovasti haluat? Miksi tarvitset sitä, mitä tavoittelet silmät sumeina jo kaikelle muulle? Mikä ajaa sinua, mikä tarve puskee sinua? Miksi roikut jossakin tai jossakussa? Miksi edes ajatus irtipäästämisestä tuntuu niin tuskalliselta, jopa mahdottomalta? Mikä on sinun henkilökohtainen syysi ja miksi? Mikä on sinun koko totuutesi ja tarinasi?
The next question is have you ever even thought about it? If not, why? Probably, because it’s so darn painful. It’s hard and painful to face yourself, look into your own eyes and admit the truth. It’s such a suffer trying to understand yourself and your own action. Why I am doing this madness when it’s not making sense even for myself?
______________________
Seuraava kysymys on, oletko koskaan edes ajatellut tätä kaikkea? Jos et, niin miksi? Mahdollisesti siksi, että se on aivan hiton tuskallista. On vaikeaa ja raskasta kohdata itsensä, katsoa itseään silmiin ja myöntää totuus. On kivuliasta yrittää ymmärtää itseään ja omaa toimintaa. Yrittää käsittää, miksi teen jotakin sellaista, mikä ei tee järkeä enää edes minulle itselleni.
The answer is, because it’s just easiest to keep going, keep doing things and repeat. Sadly, when we don’t understand ourselves, we can’t share the unconditional empathy for others either. And same time we keep demanding it from others for ourselves – the understanding. Why? Why is the hunger of understanding having such a big role in this modern world? Could the reason be because we don’t understand ourselves and it makes us feel like being lost.
_______________________
Vastaus on, koska on helpompaa vain sulkea silmänsä ja antaa mennä. Jatkaa, tehdä, toistaa. Surullista on, että kun emme ymmärrä itseämme, emme voi tarjota aitoa, ehdotonta empatiaa myöskään toisille. Ja samaan aikaan kuitenkin vaadimme toisilta samaa itsellemme – ymmärrystä. Miksi? Miksi ymmärryksen nälkä on niin suuressa roolissa nyky-yhteiskunnassamme? Voisiko syy olla juuri se, että emme ymmärrä itseämme ja se saa meidät tuntemaan olomme eksyneiksi?
1 Comment
All comments are held for moderation! Kaikki kommentit tarkastaan ennen julkaisua!
No siis onhan se kiva jutella jonkun kanssa eikä aina vaan seinän kanssa keskustella tai oman päänsä sisällä seikkailemalla. Mut mä en oo hirveesti koskaan ajatellut tarvitsevani jotain. Ehkä ne vaan tapahtuu elämässä ja asioita tulee randomisti eteen. Mut tarkoitatko sitä et menee satalasissa sitä omaa päämäärää kohti? Ja ei huomaa kuinka kaunista on ympärillä. Kun ajattelee sitä kohdetta minkä on lyönnyt lukkoon. Mut siinä matkalla voikin tulla aarteita jotka johdattaisikin ehkä enempi toisaalla. Mut jos on lyönnyt lukkoon niin siitä on vaikea irottautua vaikka se ei olisi sydämmen asia se ensimmäinen päämäärä. Nooh mä olin esim perhekodissa nuorempana ja mä löin lukkoon et haluan sieltä pois ja olin tosi sulkeutunut persoona enkä päästänyt ketään lähelle. Odotin vain aikaa kun täytän 18v. Noh asiassa ja siinä että just silloin menin sitä kohti silmät “sumeana” oli oikein koska jos olisin ihastunut ja jäännyt siihen kaupunkiin en olisi koskaan törmännyt lapseni äitiin ja saannut maailman ihaninta ja rakkainta tyttö lasta joka on niin ihmeellinen ja sen ääni on niin heleä että sulattaa sydämmeni joten olen erittäin kiitollinen että silloin menin silmät sumeana. Meijän elämät on niin pienestä kiinni ja oon onnelinet huh jes mikä lapsi mulle tuli ajatuskin siitä et olisun ilman just tota lasta on puistattava ja helpotuksen huokaus että tein elämässäni jotain oikein.
Nooh mulle ajatus että luopuisin lapsestani on niin sydäntä särkevää. Ni miksi luopuisin rakkaudesta häntä kohtaan? Se on aina mun pikku pallero ja hänestä luopuminen olisi jatkuvaa surua..
Nooh vaikeehan se on ymmärtää itseäänkään kun on niin paljon kaikkea sisällä ja asiat vaihtuu mistä piti tänään mut huomenna voi olla toisin. Mitä tarkoitat itsensä tuntemisella? Ku tänään saatan olla vihainen jollekkin asialle mut huomenna se naurattaa joten mikä on silloin minän tuntevuus? Jos se sama asia saa monta ulottuvuutta? Niin miten se minä selitellään silloin itselle että itse tulee tutuksi itselleen? Siis on selviä tapauksia tuli polttaa sormen en pidä siitä joten se on tuttu ja pidän sulkkikseta jes. Mut siis sama asia voi sisällä aiheuttaa niin monia reaktioita et onko se itsensä täysin ymmärtäminen sitten jees. Jos siis lyö lukkoon millainen olen niin onko vaikeampaa silloin muutokselle kun olen aina ollut tälläinen niin olen aina oleva ja siksi kehitystä ei tapahdu kun reagoi siihen aina niin että millaisen kuvan itsestään löi lukkoon? Ja siksi ollaan niin herkkähipiäisiä kun sitä omaa luomustansa kohtaan joku “hyökkää” esittämällä erimielipiteen tai joku asia saa raivon valtaan kun on aina reagoinut niin siihen. Eli puolustamme minää ja omaa luomusta joka ei ole kuin menneen jäännös ja siksi kehitystä ei tapahdu?