Ilouutinen kaikille, jotka minusta tykkää, ikävä uutinen kaikille vihaajille – elossa ollaan! Pitkästä hiljaisuudesta (ja flunssasta) huolimatta.
Mun piti olla Juhannuksena elämäni kunnossa; teroitin juhlafiilistäni jo viikkoja etukäteen ja fiilistelin ekaa kertaa elämässäni sillä, että 23.6 täytän vuosia! Viime vuosi on ollut pysäyttävä. Olen ymmärtänyt, että menetettyjä vuosia ei oikeasti tule saamaan ikinä takaisin: ei rypyttömiä silmän alusia, ei pyöreitä synttäreitä, ei sitä tunnetta kun istutaan porukalla nuotion ääressä ja paistetaan makkaraa.. eikä sitä uskomatonta nipistystä vatsan pohjassa, kun naurattaa niin paljon että pissat meinaa tulla housuun; ne ovat hetkiä, joihin kannattaa heittäytyä. Aika kuluu, ja jokaisen aika täällä on rajallinen. Miksi en siis itse juhlisi omaa päivääni niin kuin syntymäpäivää kuuluu juhlia. Se, että siitä päivästä ei ole koskaan tehty merkityksellistä, ei tarkoita sitä, etteikö se olisi merkityksellinen. Olen ollut minulle vääränlaisten ihmisten seurassa, sekä kasvanut monen asian suhteen vähän vinoon. Liian myöhäistä on kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun henki ei enää pihise. Siihen asti meillä on aikaa muuttaa itseämme ja tavoitella uusia asioita – annetaan siis palaa.
No niinhän siinä sitten kävi, että suuret suunnitelmani ajoivat minut vuodelepoon. Sain pahan flussapöpön päivää ennen syntymäpäivääni ja Juhannus on kulunut nenää niistäen ja yskien, höyryä hengitellen ja kuumelääkkeitä napsien. Nestetasapainosta on huolehtinut vanilja tee ja vesi, vitamiineja olen saanut hedelmistä. Keksejä on tullut syötyä enemmän kuin koskaan ja suklaata myös mielin määrin. Syntymäpäiväillallisen söin tv:n ääressä; himoitsemaani intialaista tilattiin Turun ehdottomasti parhaasta Intialaisesta ravintolasta Delhi Darbarista. Kyseinen ravintola löytyy Hämeenkadulta Turusta. Sinne siis, kun haluatte NAM NAM NAMIA!!!
On minua hemmoteltukin: sain postin mukana ihastuttavan lahjan; Marc Jabobsin Oh, Lola! -pafryymin, joka on lempi tuoksujani. Lisäksi uuden mukin, josta on kiva hörppiä aamuteetä. Mummilta sain Rörstrandin Peppi astiastoa, jota rakastan palavasti! Ne ovatkin olleet jo kovassa käytössä, mulla kun on sellainen hassu uskomus, että Pepillä on vahvuutensa ja lapsekkuutensa ansiosta parantava voima 😀 Nyt kipeänä ollessani olen juonut siis Peppi-mukista teetä ja lautaselta niitä keksejä. 🙂 Kainalossa olla möllöttää tietysti myös Peppi Pitkätossu -nukke, jonka sain ystävältäni Marialta muutama vuosi sitten, kun olin tosi kipeä. Siitä tämä Terveys Peppi -juttu onkin saanut alkunsa. Jokaisella pitäisi olla elämässään oma Maria. <3
Tänään olo on viimein vähän parempi, mutta pysyn silti sängyssä. Viime viikot on tullut paiskittua reippaasti töitä, jotta pääsin käymään Virossa. Siellä tulikin relattua ihanasti ja kaiken lisäksi ilma oli upea. Nautin auringosta ja kylmästä limpparista kattoterassilla ja hymy oli niin leveä, että se näytti varmasti irvistykseltä 😀 Synttäreitä tuli juhlittua onneksi hieman etukäteen Tallinnassa: sain lahjaksi ihanan vartalohoidon, jossa mieli ja keho rentoutuivat täysin tilauksesta. Lisäksi Niken uudet ihanat FREE 5.0 kengät ja Helly Hansenin takin. Kyllä vain, minua on hemmoteltu! <3
Ensi viikko tulee olemaan kiireinen töiden parissa. Lisäksi koirallani Beanilla on sydänultra, jota jännitetään aika kovasti. Sydänvika on edennyt aika vauhdilla. 🙁
Nyt päästän teidät kaikki jatkamaan omia hommianne ja painun itse takaisin peiton alle. Myöhemmin illalla avaan telkun ja otan syliini ison kulhollisen keksejä sekä grillattuja herkkuja, joita “tilasin” toisten mökkireissulta 😉
<3 Ihanaa Juhannusta!
PUS!
<3 Lola
Recent Posts
- TAMPELLA TAMPERE – THE BEST FOOD, THE BEST EXPERIENCE
- SOLO SOKOS HOTEL TORNI HELSINKI – ENJOY, RELAX AND SLEEP WELL
- ALL OF US ARE FIGHTING
- THEM PERFECT CAKES – TURUN ALUEEN PARHAAT KAKUT (@IINALOVESTOBAKE)
- WHAT HAPPENED TO US
- SNEAK PEAK OF NEW HOME TOUR
- MOSES 1ST BIRTHDAY AT SOKOS HOTEL SOLO HELSINKI
- MY SERVICE DOG’S MOSES’S BIRTHDAY AT HOME
- SAVED MY LIFE
- M-MARKET TIKANMAA – OOTKO JO TESTANNUT?
- MEMORY LOSS AFTER VIOLENCE
- CHOOSING – TRUST ON YOUR VALUES
- IT’S TOUGH BUT YOU CAN PUSH THROUGH IT – SE ON RANKKAA, MUT SÄ SELVIIT SIITÄ
- STOCKHOLM DREAMS, OUR DREAMS THO
- TV SHOW: BEAUTY QUEEN AND SINGLE – SINKUN PALJAANA 3 KAUSI
- ARE YOU A VICTIM OR HERO?
- I HEARD YOU – GOOD BYE, FOREVER
- FISH TOMATO CURRY RECIPE – LEMPEÄ KUHA-TOMAATTICURRY
- TO BE BRAVE OR RUN AWAY BECAUSE IT MAY BREAK YOUR HEART
- SUICIDE
Categories
Archives
- June 2024
- April 2024
- March 2024
- December 2023
- November 2023
- October 2023
- May 2023
- April 2023
- March 2023
- February 2023
- January 2023
- December 2022
- November 2022
- October 2022
- September 2022
- July 2022
- June 2022
- March 2022
- February 2022
- January 2022
- December 2021
- November 2021
- October 2021
- September 2021
- August 2021
- July 2021
- June 2021
- May 2021
- April 2021
- February 2021
- January 2021
- December 2020
- November 2020
- October 2020
- September 2020
- August 2020
- July 2020
- June 2020
- April 2020
- February 2020
- January 2020
- December 2019
- November 2019
- October 2019
- September 2019
- August 2019
- July 2019
- June 2019
- May 2019
- April 2019
- March 2019
- February 2019
- January 2019
- December 2018
- November 2018
- October 2018
- September 2018
- August 2018
- July 2018
- June 2018
- May 2018
- April 2018
- March 2018
- February 2018
- January 2018
- December 2017
- November 2017
- October 2017
- September 2017
- August 2017
- July 2017
- June 2017
- May 2017
- April 2017
- March 2017
- February 2017
- January 2017
- December 2016
- November 2016
- October 2016
- September 2016
- August 2016
- July 2016
- June 2016
- May 2016
- April 2016
- March 2016
- February 2016
- January 2016
- November 2015
- October 2015
- September 2015
All comments are held for moderation! Kaikki kommentit tarkastaan ennen julkaisua!