Raha-asiat on olleet viime aikoina isosti pinnalla. Picasson leukaleikkaus, omat terveushuolet, pandemian aiheuttama paine ja rasite taloudessa.. En ole ainoa, joka painiskelee talouden hallinnan kanssa tänä vuonna. Hyvä suunnittelu ja hyvän suunnitelman noudattaminen on kaiken A ja O, totta kai. Mutta mitä hyvään talouden suunniteluun kuuluu ja miten sen voisi aloittaa helposti ja näppärästi?

Olen aina ollut tarkan markan tyttö ja maksanut itse omat laskuni, minulle on tärkeää olla riippumaton kenestäkään toisesta. Toisinaan on kuitenkin turvauduttava lainaratkaisuihin, joista itselleni vastikään ajankohtainen oli asuntolaina. Pelkkä ajatus lainasta ja lainojen vertailusta nosti karvat pystyyn. Tiedäthän sen fiiliksen, kun palveluita täytyy alkaa vertailla keskenään. Ensimmäinen ajatus oli tietysti pitkät jonot eri pankeissa, lainatarjousten pyytäminen, neuvottelut ja lopuksi se itse lainatarjousten vertailu keskenään.. UGH. Enpä arvannutkaan, kuinka helpoksi lainojen vertailu on tässä nykymaailmassa tehty. Ja tästä haluankin nyt jutella kanssanne, koska löysin palvelun, joka teki elämästäni talouden hallinnan osalta todella paljon helpompaa, nopeampaa ja yksinkertaisempaa.

Sortter.fi -sivusto on tehnyt lainojen vertailun niin asuntolainojen kuin remonttilainojenkin osalta superhelpoksi. Lisäksi Sortterin sivustolla voi vertailla nopeasti ja luotettavasti myös muita lainoja, kuten kulutusluottoja ja autolainoja, sekä kilpailuttaa lainat. Tämä on fiksun talouden suunnittelun ja hallinnan kannalta se ensimmäinen järkevä askel: lainojen vertailu ja kilpailuttaminen. Asuntolainan lisäksi pohdiskelin itse kulutusluoton ja remonttilainan välillä; kumpi olisi juuri itselleni paras vaihtoehto silloin, kun tarvittava lainan määrä ei olisi hurjan suuri, mutta lainan tarve kuitenkin pikainen. Päädyin Sortterin avulla kulutusluottoon, sillä se tuli kaikkinensa taloudellisemmaksi omassa tilanteessani.

PIKALISTA FIKSUMPAAN TALOUDEN HALLINTAAN
1. Listaa pakolliset kulut ja kilpailuta ne mahdollisuuksien mukaan
Oli kyse sitten lainasta, vakuutuksesta tai puhelinliittymästä, kilpailuta palveluntarjoajat keskenään. Teet hurjia säästöjä, kun huolehdit palvelut kuntoon fiksusti ja jätät hosumisen vähemmälle. Erot ovat huomattavia. Älä ylimitoita tarpeitasi vaan ole realistinen.
– – –
2. Listaa mieliteko- ja heräteostoskulut ja pohdi niiden todellista tarpeellisuutta
Listaa asiat, joita olet ostanut hetken mielijohteesta viimeisen kolmen kuukauden aikana ja pohdi niiden tarpeellisuutta ja ylipäänsä järkevyyttä. Miksi ostin tämän, mitä tällä oikeastaan teen? Kuinka paljon sinulla pyörii turhaa tavaraa kaapeissasi..? Kun raha-asiat ahdistavat, on syytä ottaa järki käteen kulutuspuolella.
– – –
3. Vertaile päivittäistuotteiden hintoja
Älä kulje laput silmillä ruokakaupassa. Päiväystuotteista löytyy hurjasti hyviä tuotteita ja eri elintarvikevalmistajien välillä on valtavia hintoeroja. Itse suosin kotimaista ja luomua ja vertailen hintoja niiden rajoissa. Vertaile itse omiasi omissa rajoissasi ja teet hyvää taloudellesi.
_ _ _
4. Listaa tulevat kulut
Listaa tulevat pakolliset kulut tulevan kolmen kuukauden aikana ja aikatauluta ne. Aloita näiden kulujen kilpailutus jo hyvissä ajoin, jos mahdollista. Pienistä valinnoista ja hyvästä ennakoinnista muodostuu isot säästöt. Itselleni seuraava ajankohtainen, suurempi kulu on autolaina. Tässä turvaudun jälleen Sortterin sivustoon, jonka avulla vertailen itselleni kustannustehokkaimman autolainan kädenkäänteessä.