Now I am writing about this. And it’s not the easiest thing to do. Not because I would feel ashamed about it, no, it’s nothing to do with that, but with that I have so much to say about it. At first, it’s such a blessing that the technology is so developed in 2021, that I am able to have something like this helping me with hearing. Secondly, omg, I am so lucky they custom made my hearing devices to be so amazing, so me, so Barbie! So, a huge thank you going to the University Hospital of Turku city in Finland. Thank you TYKS and whole hearing ward!
____________________
Nyt käyn kirjoittamaan tästä, nimittäin kuulolaitteista. Syy postauksen tekemiseen on tietoisuuden lisääminen kuulolaitteista nuorella ihmisellä sekä sen ääneen sanominen: kuulolaite ei ole häpeä, se on iso apuväline kuulovammaiselle sekä iso kiitoksen aihe, ja sitä kautta myös hienoinen ylpeyden aihe. On nimittäin ihan superupeaa, että vuonna 2021 teknologia on niin kehittynyt, että esimerkiksi omat kuulolaitteeni tuovat suoraan aivoilleni äänen, musiikin, puhelimen, palohälyttimen, tv:n ja niin edelleen. Ja mitä tulee kiitoksiin; aivan jättimäinen kiitos lähtee TYKS:in korvapoliklinikalle aina lääkäreistä hoitajiin ja audionomeihin sekä korvakappalelaboratorion tiimille. Kiitos, että loihditte minulle juuri minun näköiseni kuulolaitteet, rakastan niitä!

So, how bad my hearing is then? Bad. Well, it’s worse than just bad – it’s worst. It’s hard to understand what it means when I am telling you my hearing without hearing devices is as bad as with 80 years old people as you can’t understand what it actually means. Of course you can’t, it’s obvious. It’s obvious as you by yourself are having a totally different way working hearing sense as mine injured one. So, let me explain it a bit, this also probably helps you better understand why it was so huge shock to me finally hearing first time in my life.

Before I had my hearing aids I had no idea there was actually a sound coming from a water running out from the tap when you open it. I had no idea the paper makes a sound when you touch it (toilet paper was the worst for me, it made me feel sick for a long time until I got used to it, ewww). I had no idea the lettuce actually makes a sound when you cut it. And that was probably the most hilarious moment of it all as I was screaming “Omg, the McDonald’s ad sound!!!!!” I had always thought the sounds had been made and added there somehow, I couldn’t believe the lettuce actually makes a sound for real.
_____________________
No, kuinka huono kuuloni sitten on? Huono. Ei, ei vain huono, pahempaa – sitä ei käytännössä ole. On vaikeaa ymmärtää mitä tarkoitan kertoessani, että kuuloni on yhtä huono kuin 80-vuotiaalla. Ethän sinä tiedä, millainen kuulo kahdenksankymppisellä on, et tietenkään, kun ei sinulla ole kokemusta. Sinulla on oma kuuloaistisi, minulla on oma vaurioituneeni ja ihmisinä peilaamme aina siihen, miten asiat itse koemme ja aistimme. Joten annahan kun kerron hieman lisää, tämä auttanee sinua ymmärtämään kokonaisuutta paremmin, sekä myös sitä, miksi ensi kertaa kuuleminen oli minulle niin valtava shokki.

Ennen kuin sain kuulolaitteeni ei minulla ollut aavistustakaan siitä, että esimerkiksi hanasta valuvasta vedestä lähtee ääni. Siis että kun avaat hanan ja täytät lasin, että se pitää äänen; valuva vesi. Lisäksi, en tiennyt, että koskettaessasi paperia kuulet äänen, paperi oli ollut minulle koko elämäni ajan mykkä. En myöskään tiennyt, että salaatista lähtee ääni, kun leikkaat sitä. Reaktioni olikin sen ensi kertaa kuullessani: “Mäkkäri-mainosääni!”. Olin aina luullut, että mainoksessa rapsahtava salaatin herkullinen ääni on lisätty ääniefekti. En voinut uskoa, että salaatti ihan oikeasti kuulostaa salaatilta.

So, it was all so confusing. At first two hours it was all fun until I started to understand those sounds would not stop but keep going and going, and I should just find a way to stand it. And I couldn’t. The terrible noise and all the new sounds flooding into my mind without control drove me crazy, and after all I found myself shivering in a corner of sofa and crying like hysterical kid. I was so scared and had several panic attacks.

The sounds my own body makes when I was moving, all sounds coming from Picasso (that even his tongue makes a sound oh gosh!), even my own voice I had never heard before.. It was all so new to me. When I got my hearing devices the doctor was not allowed to set them to be 100% normal, because it would have been too big change for my brains to tolerate suddenly. So they started from lever 60%. And at this point, yes, my both ears are kinda deaf so I need devices in my both ears. So however, already this 60% of normal hearing, which still means injured hearing level, was too much to handle for me. So I felt very miserable. I felt so darn bad all possible ways. And this side is what I feel, we actually should talk about more. No one had told me how scary it would be to suddenly hear, everyone had just kept telling me how amazing it was. Well, for me it wasn’t. It was one of the most terrible periods of my lifetime to survive from.

Until I got used to them and today I would bite everyone who were going to steal them from my ears. Hearing is helping me so much. I am more relaxed all the ways coming from my mind to my muscles, and my life is more safe by hearing – you know, without hearing devices I can’t hear the traffic for example.
_____________________
Joten kaikki oli minulle uutta. Uudet äänet tuntuivat ensimmäiset pari tuntia jänniltä ja kivoilta, fiilistelin niitä, nautin niistä. Kunnes en enää nauttinutkaan: niitä tuli joka puolelta, tulvien, lakkaamatta, aina vain uusia ja uusia, pelottavia, karmivia, aivan liian kovia ääniä. Se oli hirveää, ei, se oli painajaismaista. Päivän päätteeksi löysin itseni tärisemässä nurkasta ja itkemässä kuin hysteerinen lapsi. Sain useita paniikkikohtauksia ja olin aivan hysteerinen.

Äänet, joita oma kehoni muodostaa liikkuessani, äänet, joita Picassosta lähtee (siis hitto, jopa hänen kielestä!), jopa oma ääneni, jota en ollut koskaan ennen kuullut.. Se oli kaikki aivan uutta ja outoa minulle. Kun sain kuulolaitteeni, ei niitä aivoterveyteni vuoksi voitu asettaa heti normaaliin 100%:n vaan lähdettiin liikkeelle kevyesti 60%:sta, mikä tarkoittaa siis yhä kuulovammaisen kuulotasoa. Tämän tarkoituksena on antaa aivoille aikaa tottua uusiin ääniin ja tasoa nostetaan sitten pikkuhiljaa kontrollikäynneillä. Ajatus jo pelkän tämän 60%:n tason aiheuttamasta äänisekamelskasta päässäni sai koko tilanteen tuntumaan toivottamalta. Miten ikinä tottuisin siihen? Halusin vain takaisin hiljaisuuteen. Se ei kuitenkaan ollut sallittua, vaan kuulolaitteita tuli pitää koko päivän ajan aivojen tottumisen ja hyvinvoinnin takia.

Kaikki olivat kertoneet minulle, tietenkään asiaa itse kokematta vaan kannustusmielessä, kuinka upeaa olisi yhtäkkiä kuulla. No, kokemus oli kuitenkin päinvastainen ja tästä mielestäni pitäisi puhua enemmän: kuinka pelottavaa kuulolaittaiden saaminen ja ensi kertaa kuuleminen voi ihmisellä olla. Kunnes niihin tottuu. Nyt nimittäin en luopuisi laitteistani ikipäivänä. Elämäni on miellyttävämpää, jännitän vähemmän niin tilanteita kuin kehoanikin ja lisäksi elämäni on turvallisempaa kuin ilman kuuloa – enhän ilman kuulolaitteita kuule edes liikennettä.

Then about the other side: them bullies. Them damn bullies, mostly women, telling me how ugly I do look when wearing my aids, how embarrassing it is my age woman under 30 years old needs an aid like that and so on. What the heck, come on! At first I was like “is this real?”. And today I feel very protective when hearing those comments. Not because it would hurt myself, but I am feeling so much pain knowing people are that rude to others, and that there are so many people with different kind of disabilities who are targets of those horrible bullies. It breaks my heart. No one, no one, deserves to be treated like that. No one.

It’s not a shame to have some help for your disabilities and diseases. It’s a big privilege. Are you having hearing aids, the little thing measuring your blood sugar or insulin pump, a stick helping you when you are walking with your blind eyes, an iron leg or hand to replace the real one, a nurse and psychiatrist helping you with your mental health..? What ever it is, what ever you have, be proud of it – be proud and grateful for the help you are having.

I am.
_____________________
Ja sitten se toinen puoli: kiusaajat. Ne hemmetin kiusaajat, jotka kommentoivat kuinka noloa on, että alle 30-vuotiaalla naisella on kuulolaitteet, kuinka rumat ne ovat, kuinka epäseksikkäät ne ovat ja kuinka karmeaa on, että näin nuori joutuu tukeutumaan vanhusten apuvälineisiin. Tämä tuntuu niin absurdilta: ihmiset, ihan oikeasti! Nämä kommentit eivät loukkaa itseäni vahvan arvomaailmani vuoksi henkilökohtaisesti – olen näistä niin kiitollinen! Mutta kun ajattelen muuta väestöä ja eri tavalla vammautuneita ihmisiä, jotka ovat näiden samojen hirviöiden uhreja, minuun sattuu. Minun tekee niin kipeää heidän puolestaan. Kukaan, ei kukaan ansaitse moista kohtelua. Ei kukaan.

Ei ole häpeä, että saa apua vammoihinsa ja sairauksiinsa. Se on suuri etuoikeus ja kunnia hyvinvointiyhteiskunnassamme. Olipa sinulla sitten verensokerimittari mittaamassa verensokeriasi, insuliinipumppu annostelemassa insuliinia ihanaan kehoosi, proteesi korvaamassa menetetyn jäsenen, kuulolaite avustamassa kuulemisessa, keppi silminäsi, psykiatri avustamassa mielenterveytesi kanssa.. mitä tahansa, mihin saat apua, ole siitä ylpeä – ole ylpeä ja kiitollinen avusta, jota sinulle annetaan.

Minä olen.