Perjantaista tuntuu kuluneen iäisyys, mutta samaan aikaan se tuntuu kuin eiliseltä. Saimme viettää viimeiset päivämme kauniisti niillä voimavaroilla, jotka meillä oli jäljellä ja jokaiselle viimeiselle kolmelle päivälle meille suotiin aurinkoa ja lämpöä. Olen näistä viimeisistä yhteisistä hetkistämme todella kiitollinen. 

I am so grateful for the time I had a possibility to spend with dear Calvin James. And I am so grateful for those last beautiful days we spent together. The weather was nice and warm and we felt the deep love between us. 

Ei ollut helppoa hyväksyä tietoa siitä, että yhteinen matkamme loppuisi, mutta elämä on otettava vastaan sellaisena kuin se tulee. En olisi voinut elää enää päivääkään hymyillen tietäen, että hymyilisin koirani kärsimyksen kustannuksella.

Keskiviikko-iltana Calvinin voimien jo hiivuttua kävimme pienellä kävelyllä Naantalissa ja jaoimme jäätelön rannalla. Makuna oli meidän molempien lemppari, Mango-meloni. Olen niin onnellinen siitä, että varhaisesta kesästä huolimatta yksi kioski oli auki ja saimme huulillemme irtojäätelöä. 

It was not easy to accept our special time together would end. And so soon. But knowing his pain we couldn’t control anymore would be finally gone helped me to make a decision for him. There is nothing I wouldn’t do for my fur babies. All I want is they are happy and feel well. So on Wednesday I took my little pup for sharing an ice cream in Naantali where Calvin so much loved to be. In the winter he ran on the ice and every summer we came here for a walk and enjoy of our time together. The Wednesday was very beautiful and filled with love. 


Torstaina vietimme Cannelloni-illan Marian luona, kokkasimme pastarullat yhdessä kotona ja kuskasimme ne lämpimänä ystävämme kotiin. Kotona ennen nukkumaanmenoa veljekset herkuttelivat vielä yhdessä vaniljapikareilla. 

On Thursday we cooked some Cannelloni together and took them to Maria’s place. We had a lovely dinner there and enjoyed the last time this way all together. Before bedtime at home boys enjoyed some lovely vanilla ice cream. Ah! This happiness on their faces!




Perjantai saapui niin nopeasti. Herättyäni alitajuntani puski minut tutulle lenkkipolullemme viiden jälkeen aamulla ja annoin karvanapojeni nukkua kaikesssa rauhassa yhdessä mytyssä herättämättä heitä. Tarvitsin tämän hetken itselleni, jotta jaksaisin ottaa vastaan tulevan.

Keräsin lenkkipolulta kauneimmat kukat kimpuksi ja palasin kotiin valmistamaan aamiaista. Lettuja, hilloa ja kermavaahtoa, niitä minä olin pikkuiselleni luvannut, sillä hänen ruokahalunsa oli mennyt ihan hurjaksi ja tahdoin hänen saavan kaiken mitä hän ikinä mieli. Letut maistuivat. Sitten käytiin vielä vähän ulkoilemassa ja pieni leppäkerttukin tuli meitä morjestamaan. Aamu oli kertakaikkisen kaunis, vaikka Calvin olikin kovin väsynyt. 




Eläinlääkärissä Calvin oli kuin kotonaan, niin tottunut tuo pieni sydäntenvalloittaja oli tuohon lääkäreiden ja hoitajien tyyssijaan. Kaikki tehtiin rauhassa ja Calvinia ajatellen, heti saavuttuamme Calvin sai rauhoittavan unilääkkeen ja vielä ennen syliini nukahtamista Calvin varasti penkiltä kourallisen namuja. Hassu pieni mies. Calvin suukotti kasvojani ja tämän jälkeen nukahti syliini kaikessa rauhassa. Kerroin hänelle tarinan, lauloin ja annoin meidän molempien vaan levätä siinä hetkessä, kun hänen kipunsa hiipui pois ja saimme olla kietoutuneita toisiimme. Se hetki oli hyvä, se oli rauhallinen ja turvallinen ja sain tuntea, kuinka hänen kivusta ja stressistä ylikierroksilla käyvä sydämensä viimein rauhoittui. Calvinin oli nyt hyvä olla. 

The Friday reached us so fast. I woke up very early before dogs and I let them sleep in a Crestie pile, not waking them up. I left for a walk alone to our favorite place near our home. The place is as a nature trail that makes a circle around the sea we are living by. There are some lovely sheep, birds and other animals saying hello for everyone who walks there. And every day we did. I picked up all the most beautiful smelling flowers for Calvin and came back home for make some pancakes, cream and CJ’s favorite jam for breakfast. Calvin’s appetite went crazy for few months ago because of medicines and now I just wanted to give him everything he wanted. And this boy really loved pancakes! After lovely breakfast we went outside and even a little ladybug came to say Goodbye for my little sweet angel. 

Pieni kultamuruni nukkui pois rauhassa tuttu uniriepu päänsä alla, enkelipyjama yllään ja lenkkipolkumme tuoksuvat kukat ympärillään. Kerroin sadun ja lauloin hänen lempilauluaan. Annoin itseni levätä hänen vierellään pitkään, annoin itseni olla ja itkeä, päästää irti kaikessa rauhassa. Kukkien tuoksu lohdutti minua, kiinnitin niiden varteen kirjeen enkeleille ja pyysin heitä pitämään pienestäni huolta. Tulen muistamaan noiden kukkien tuoksun aina, kun palaan lenkkipolullemme. Enkä ole yksin, Calvin on siellä aina kanssani. 

Perjantaina kotiin palattuani ajattelin olevani okei. Ilta meni hyvin ja nukahdin aikaisin. Lauantai-aamuna en päässyt sängystä ylös ja illalla yritin tsempata itseni uneen ja uuteen aamuun. Mutta sunnuntai oli pahin. Huusin tuskaani niin, etten enää saanut ääntä kurkustani. Itkin niin, että en turvotukselta saanut enää silmiäni auki. Olin hukassa. Olin syvässä, mustassa tuskassa, enkä uskonut pääseväni sieltä enää ikinä pois. 

Olin sulkenut puhelimeni viikonlopuksi, en tahtonut kohdata ketään. Sunnuntai-iltana päivitin koirien omalle Facebook-sivulle muistokuvan ja huomasin läjän saapuneita osanottoviestejä. Olin niin syvällä surussani etten osannut ymmärtää mitä viesteissä luki. Olin niin syvällä ikävässä, etten osannut tehdä muuta kuin itkeä ja huutaa. Olen menettänyt elämässäni paljon, mutta koskaan ei mikään menetys ole viiltänyt näin paljon sydäntäni kuin Calvinin menettäminen minua viilsi.

At the vet CJ felt like at home – this normal he always acted there because we visited the vet so often. After relaxing medicine he steal some treats and made me laugh. After this he came to me with looking very sleepy, kissed my face million times and made a bed in my lap. And fell in sleep. And I told him a bedtime story and sang him a songs he used to like so much. And when he fell in forever sleep in angel pajama and those smelling flowers around, I cried. I kept singing up and cried. After all I attached a letter to the flowers, the letter I wrote in the morning for an Angles. In a letter I asked them to take care of my baby and read him a bedtime story every night. I told what was his favorite fairytale and song and also asked them to give him some binocular that he could watch back to me as often as he would like to. 

Sitten se tapahtui, ystäväni Marlene. Hän auttoi minua ymmärtämään, että Calvin tahtoisi meidän elävän, nauttivat ja iloitsevan toisistamme. Että juuri nyt meidän pitäisi pitää huolta toisistamme ja tuntea olevamme elossa. Calvin ei tahtoisi meidän vaipuvan suruun. Ja hän kertoi, että vain pitämällä huolta itsestäni ja koira-veljeksistä Calvin voisi elää vapaana ja onnellisena Sateenkaarimaassa. Ja minä ymmärsin. Kiitos Marlenen, minä ymmärsin nousta. Kiitos ystäväni, että kiskoit minut pois mustasta surukuopasta, josta minulla ei ollut voimia ponnistaa ylös ilman sinun rakkauttasi ja viisauttasi. 

After all I thought I would be ok. But no, I wasn’t at all. I was not able to do anything else but crying and screaming until I had no voice left and couldn’t open my swollen eyes anymore. I was deep in there, in the sorrow that did its best to take all my life joy and my life after that. 

And then she came to me with message. On Sunday night, my friend Marlene. She shook me up so kind but still strong way and made me to understand I need to take care of myself and my boys. This is what would makes Calvin happy and feeling free without the pain. It may sounds simple but after her loving but strong words – I know she understand what I am going through – I kind of felt myself more powerful.

So today I got up and took my babies outside to the nature trail Calvin loved so much. We had a picnic there and I saw and felt the happiness of Bean and Bentley. The also know Calvin was suffering and now they don’t have to stress about their brother anymore. They are relieved now that makes them happy. We all miss CJ, and we forever will. But thanks for Marlene we can do it now with taking care of each other and enjoying our life again. We will find the “New normal” together. 

Rest in peace Calvin. And I promise to take care of myself and your brothers, we are doing well by knowing you do. <3

– Mom

Tänään olen voinut paremmin. Tänään olen hengittänyt ja tuntenut eläväni. Vein Marlenen kehoituksesta pienet koirani ulos piknikille ja nautimme auringosta. He kirmasivat onnessaan ja tuttujen kukkien tuoksuessa ympärillä tunsin, että Calvin James oli kanssamme. Ja hän on. Ikuisesti.

Lepää rauhassa kultaseni. Ja minä lupaan pitää huolta itsestäni ja velistäsi. Meillä on kaikki hyvin, kun sinulla on. <3