Hetken hiljaisuus. Kirjoittaminen helpottaa, mutta kaikki sanat ovat nyt niin henkilökohtaisia, etten voi niitä tänne näpyttää. Preston O’Rayley, “Peikko” kuten häntä meillä kotona kutsuttiin, nukkui pois tänä aamuna. Taistelu lymfooman kourissa kävi liian raskaaksi. Paino laski reilut kaksi kiloa ja tänä aamuna pikkuinen painoi enää vain 800 grammaa.

Nämä päätökset ovat aina rankkoja, mutta kuten olen monta kertaa jo itselleni sanonut on tämän surun kanssa parempi elää kuin elää katsellen toisen tuskaa. 

My little Preston O’Rayley passed away this morning. There are no words to say how hard it was to me. He was very sick and lost weight over 2 kilos in one month, this morning he was only 800 grams and has no appetite left at all. The decision to let him go was so hard but I had no choices. It’s better to live with this deep and painful sorrow than live by watching his pain. I knitted the rainbow sweater to my little one and dressed him before we left to the vet. These colors are my power colors and I always wear similar socks and mittens, my dogs also have similar sweaters. 

He slept away very peaceful way and this make it easier to me. Today I am sad, so very sad that I just can no anything else just laying down and cry. I lay down, cry and eat chocolate. That’s my whole plan today, nothing else. This is how I feel and I don’t know how long this will take. As long as it need to. I have to listen to my mind and let myself to sorrow and take time for it. That’s the only way to get over it. 

Sorrow. This is all I have now. This is all I am. This is where I am now. In the sorrow. 

Neuloin Prestonille viimeistä matkaa varten pienen sateenkaari-neuleen. Nämä värit ovat meidän perheemme onnen värit ja kulkee itselläni mukana villasukkien ja lapasten muodossa, koirat pukeutuvat vastaavasti samanvärisiin neuleisiin.

Preston nukkui syliini rauhassa. Hymy pienellä naamallaan oli niin kaunis, että hän näytti pieneltä nukelta.

Olen surullinen ja tämä postaus on nyt kaikkea muuta kuin sitä, mitä saatte tavallisesti lukea. Tänään minä en voi hyvin, eikä minulla ole voimaa kohdata maailmaa eikä yhtä ainoaa ihmistä. Tänään minun pallosilmäni itkevät ja omenaposkeni ovat tulipunaiset. Tänään minä itken, suren ja kaipaan. Ja minun täytyy saada tehdä niin. Tänään minuun sattuu, tänään minun sydämeni on kipeä. Tänään en pyydä anteeksi hiljaisuuttani, en surkeaa olemustani enkä ruikuttavaa ääntäni. Tänään minä kaipaan halausta, suukkoja ja suklaata. Tänään, päivänä, jolloin minun pieni Peikkoni lähti matkalle, jolle minä en voinut lähteä mukaan. Irti päästämisen tunne on kuin maalaus ja elokuva mielessäni. Kaksi toisistaan erkanevaa kämmentä; yksi käsi ja yksi käpälä. Ja Hans Zimmerin musiikki joka iskee mielen jokaiseen sopukkaan tainnuttavalla tavalla. Se on minun mieleni nyt.