Tänään olen pysähtynyt miettimään onnellisuuttani. Mietin itseäni lapsena ja tätä väliä aikuisuuden ja lapsuuden välillä. Pitkän matkan olen saanut kulkea päästäkseni seisomaan niihin kenkiin, joissa nyt katselen maailmaa. Olenko silti iloinen tästä hetkestä? Omista saavutuksistani? En ole huomannut olla. En ole tullut pysähtyneeksi ja kiittäneeksi itseäni siitä, miten paljon olen uurastanut. Olen vain painanut menemään.

 
Tänään minä pysähdyin. Viimein. Isojen ajatusteni kanssa. Hämmennyin ajatusteni määrästä. Niiden viisaudesta. Aloin pohtia, kuinka paljon teemme asioita oman onnemme kustannuksella? Lähdin liikkeelle itseäni ja sen jälkeen ajattelin läheisiäni, sitten tuttaviani ja sen jälkeen ympärilläni olevia ihmisiä. Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä, oikeasti tärkeitä asioita? Sellaisia asioita, joita ilman elämäni ei olisi niin mieluisaa kuin nyt, kun ne ovat osana elämääni. Puuttuuko elämästäni jokin sellainen tekijä, joka vaikuttaa olennaisesti hyvinvointiini?
 
Me ihmiset olemme kaikki erilaisia. Onneksi ja valitettavasti. Välillä olisi huomattavan paljon helpompaa, jos kaikki toimisi kaikilla samalla tavalla, eikä mitään välimuotoja ja kummallisuuksia ongelmineen olisi olemassa. Mutta elämä olisi melko yksitoikkoista silloin. Monet värikkäät ja eloisat persoonat tuovat paljon elämäämme iloa päivittäin.
 

Onnellisuuden etsijät

 
Loppujen lopuksi suurinta osaa ihmisiä yhdistää yksi ja sama tekijä: onnen jahtaaminen. Mitä edemmäs tätä 2000-lukua kuljemme, sen ulkonäkökriittisemmäksi ja pinnallisemmaksi tämä maailman meno ja ihmiset muuttuvat. Haluamme isommat tissit, isomman pepun, Angelia Jolien huulet ja kropan, jonka pitäisi mahtua juuri siihen yhteen ainoaan muottiin. Asetamme jatkuvasti riman entistä korkeammalle. Kun saavutamme yhden tavoitteen, meillä on jo toinen. Paitsi että unohdamme pysähtyä kuuntelemaan omaa hyvinvointiamme unelmiamme toteuttaessamme, unohdamme myös täysin oman onnellisuutemme. Nautitko oikeasti, kun juokset matolla viidettä kilometriä? Jos, niin hyvä! Jatka sitä! Mutta jos juokseminen on sinulle vain ja ainoastaan keino pudottaa muutama kilo, niin pysähdy. Mieti silloin, mikä on mieluisampi tapa? Jos olisit itsellesi hieman armollisempi ja keksisit liikuntamuodon, josta oikeasti pidät. Ja tällä pienellä valinnalla vaikutat omaan onnellisuuteesi ja sitä kautta hyvinvointiisi merkittävästi.      Ja kun tavoite on suoritettu, muista kiittää itseäsi. 
 
Kauanko olet ollut herkkulakossa? Onko kaiken kieltäminen tehnyt sinusta onnellisemman ihmisen vai äkäisen kiukkupussin? Kuuntele mitä kehosi sinulle viestii. Mikä nostaa onnellisuutesi tasoa?
 
 

Rennompi ihminen on onnellisempi

Aiheuttiko kahden kilon painonnousu taas elämää suuremman kriisin? Menikö koko päivä pilalle kun astuit aamulla vaa’alle? Mitä jos unohdettaisiin koko vaaka? Kyllä ne vaatteet sitten kertovat, jos painoa on tullut lisää. Keskity painon sijaan omaan oloosi: millä voisit tehdä sen paremmaksi? Ehkä jopa jo vain sillä, että luovut vaa’asta tai lakkaat ajattelematta, että sinun pitäisi olla jotain mitä et ole. Tiedätkö mitä? Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet ja vielä parempi sitten, kun itsekin huomaat sen!
 
Onko ruokailuista tullut ahdistavia? Venytätkö lihomisen pelossa aterioita mahdollisimman myöhään ja illalla kaikki sitten riistäytyy käsistä ja myöhemmin kaduttaa? Fakta on se, että jos menet nukkumaan normaalipainoisena, et herää aamulla ylipainoisena. Kilot eivät pääse yllättämään sinua huomaamattasi. Keskity stressaamisen sijaan ateriarytmiin. Syö 5-6 ateriaa päivässä ja rentoudu esimerkiksi kevyellä kävelylenkillä ennen iltapalaa. Jos muutaman viikon kuluttua housunnappi kiristää, käy läpi aterioidesi sisältöä. Pidä kuitenkin kiinni ateriarytmistä!
 
Itse ylipainon sekä vakavan anoreksia sairastaneena tiedän syömisen ja kehonkuvan molemmat ääripäät. Kumpikaan niistä ei ole hyvä – mikään ääripää ei koskaan ole. Kun olin ylipainoinen, ajattelin, että onnen saavuttaa olemalla hoikka ja hyväkroppainen. Kun painoin vain 35 kiloa en enää ajatellut juuri mitään, mieleni ei yksinkertaisesti enää pystynyt muodostamaan ajatuksia. Vatsalaukkuni ei enää ottanut ruokaa vastaan vaan kaikki tuli ylös, ruoasta oli kirjaimellisesti tullut kehoni vihollinen. Kun omaa kroppaansa ja tekemisiään kontrolloi liikaa, on vaarana ajautua vahvaan oravanpyörään, josta ei niin vain olekaan enää ulospääsyä. Ihmisen mieli on vahva ja kun se ottaa vallan koko kehosta, se pystyy ihmeellisiin asioihin. Myös positiivisessa mielessä! Jos näin ei olisi, emme saisi lukea ihmisten uskomattomia selviytymis- ja toipumistarinoita! 
 
Paino ei vaikuttanut omaan onnellisuuteeni millään tavalla. Koin hyvän olon tunteita onnistumisesta, mutta pysyvää onnea se ei tuonut. En usko, että paino vaikuttaa onnellisuuteen. Se miten elät omassa kehossasi sen sijaan vaikuttaa.

Oletko itse oman onnesi esteenä?
Jos vaadit itseltäsi koko ajan parempaa suoritusta tai koko ajan uutta suoritusta antamatta itsesi missään vaiheessa levätä, on onnellisuuden saavuttaminen ja siitä nauttiminen käytännössä mahdotonta. Lepo suoritusten välissä tarkoittaa nimen omaan sitä hetkeä, kun pitäisi antaa itselleen kiitosta ja nauttia saavuttamastaan suorituksesta. Nämä asiat eivät ole aina kehollisia. Eri ihmisillä ne liittyvät eri asioihin. Toinen aivan yhtä iso asia on työ ja kiireinen elämäntyyli. Miten hellittää hetkeksi, kun on tottunut pitämään kaikista naruista kiinni – koko ajan. Kun yrittää vaihtaa vapaalle, on mielessä jo ensi viikon palaveri tai ensi kuussa käynnistyvä rekrytointi. Perhe odottaa kotona ja ruoka on pöydässä, mutta töissä venähtää ja kotiin tullaan joka päivä myöhässä uuden pahoittelun kera. Loppujen lopuksi käy niin, että ruoka ei enää odota kotona ja lapset kasvavat huomaamatta. Vuoden, parin päästä keittiönpöydällä odottaa avioeropaperit. Siinä tilanteessa oman onnellisuuden miettiminen ja ratkaisujen tekeminen on usein myöhäistä. 
 
Sitten on ne radikaalimmat tekijät, joihin ei voi itse vaikuttaa: kuolema, vakavat sairastumiset, onnettomuudet… Kun menettää kumppanin tai muun läheisen ihmisen, ei siinä tilanteessa kukaan halua joutua katumaan omia valintojaan: miksi en voinut tehdä hänelle sinä iltana vanukasta? Koska ajattelin omia selluliitin koristamia takareisiäni. Miksi en tullut iltaisin aiemmin kotiin? Miksi emme tehneet sitä lomamatkaa yhdessä?      Ennemmin muistelemme niitä hetkiä, kun söimme yhdessä jäätelöä Valion kiskan nurkalla ja kun otimme äkkilähdön Barcelonaan. Sama pätee niihin hetkiin, kun sairauden tai onnettomuuden takia menettää liikuntakyvyn tai jonkun muun tärkeän ominaisuuden itsestään. Emme koskaan voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan, joten keskitytään nauttimaan siitä sen sijaan, että tuhlataan sitä itsemme kiduttamisella ulkoisten seikkojen tähden.
 
Kehoitan miettimään, ovatko ne asiat, joita pistämme itsemme tekemään, oman onnellisuutemme arvoisia? Onko tietyn painon jahtaaminen ja siitä kiinni pitäminen arvokkaampaa, kuin rennosti ottaminen, nauraminen ja nauttiminen läheisten ihmisten seurassa pari kiloa painavampana? Työasioissa ja kiireisessä elämäntyylissä kehoitan muistamaan ja arvostamaan sitä omaa kultaa kotona, huomaamaan lapset ja järjestämään yhteistä aikaa – edes vähäsen. Usein jo pelkkä huomatuksi tuleminen riittää sekä se, että muistaa sanoa ne taikasanat: rakastan sinua. 
 
Ja juuri nuo taikasanat meidän pitäisi muistaa sanoa itsellemme: taputa omaa vatsaasi, reisiäsi ja sääriäsi. Ne ovat sinun kehoasi. Sinun ikiomaa kehoasi! Sinulla on täysi valta päättää, mitä omalla elämälläsi ja kehollasi teet. Kukaan ei pakota sinua. Kukaan ei kiellä sinua. Sinulla on vapaus ja sinulla on vastuu. Käytä sitä oikein. Itsesi parhaaksi. Sillä vain sinä itse tiedät, mikä tekee sinulle hyvää. 
 
Elämä on liian lyhyt. Elä nauttien. 
 
– LOLA