Kertoessani, että olen kotoisin maalta, näen usein ihmisten silmien pyöristyvän ja suun kääntyvän hullunkuriseen virneeseen. “Sinäkö?”. 

Ja kun kerron, että ensimmäinen oma “lemmikkini” oli naapuritalon lehmä, kuulen naurun pyrskähdyksiä. Tässä vaiheessa mainittakoon, että tuohon naapuritaloon oli matkaa viitisen kilometriä ja poljin sen pyörällä aamuin illoin aina aamu- ja iltalypsyn aikaan. Minusta oli mainiota päästä auttamaan navettatöissä. Se oli paras harrastus ikinä! 

Ja sitten se klassinen kysymys: “Mistä sinä sitten olet kotoisin?”
Kylä, jossa vietin lapsuuteni sekä nuoruuteni on nimeltään Putkilahti. Niinpä niin, oletko koskaan kuullut? Kovin moni ei ole. Putkilahti on maailman kaunein paikka, oli sitten kesä tai talvi. Asuessani New Yorkissa huomasin kaipaavani puhdasta ilmaa, ja puhdasta, raikasta ilmaa ajatellessani ensimmäinen mielikuva, joka piirtyi mieleeni oli kuva tästä pienestä kylästä. Putkilahdessa hengittäminen on helppoa. Kun vetää keuhkot täyteen lämmintä tuulahdusta järven rannalla, voi lähestulkoon tuntea omat keuhkonsa kudoksia myöten. Se tunne on suuri ja sitä kaipaan yhä todella paljon.

Lisäksi rauhallisuus. Jo pelkästään kylän läpi ajaminen on nostalginen kokemus. Sen huomaa etenkin nyt, kun olen ollut pois maisemista kohta kymmenen vuotta. Kävin kurkistamassa kylän menoa ja meininkiä kolme vuotta sitten ja viimeksi toisen kerran toissa kesänä. Jos olet katsonut Halinalleja lapsuudessasi, tiedät mitä tarkoitan. Halimaa on aina ihana, iloinen ja rauhallinen paikka. Samaa voisin sanoa Putkilahdesta.

<